Gluteeniton jouluinen banaanileipä

Aihealueet: 
gluteeniton
leipä
joulu

Toisinaan banaanit pääsevät kypsymään ennen aikojaan, mutta sehän ei ole ongelma. Ruskeapilkullisena tai jo ihan täysin ruskettuneina banaanit ovat makeimmillaan ja rakenteensa puolesta sopivimmillaan leipomusten sekaan. Banaanileipä on jotain vuokaleivän ja kakun väliltä, mutta yhtä kaikki parhaimmillaan tee- tai kahvikupillisen kanssa. Makeaa leipää maustaa näin marraskuun lopulla jouluisemmat mausteet. Jos minulta kysytään, tätä voisi mainiosti tarjota jouluajan kahvipöydässä vähän keveämpänä herkkuna.

  • 4 dl gluteenittomia jauhoja, kuten riisi- ja tattarijauhoja (käytin molempia)
  • 2 tl psylliumia
  • 1 tl soodaa
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 2 tl ceylon kanelia
  • 1 tl kardemummaa, inkivääriä, vaniljaa, neilikkaa ja muskottipähkinää
  • ½ tl suolaa
  • 1 rkl kookossokeria ja ripaus steviaa
  • 1 – 1½ dl mantelimaitoa
  • 3/4 dl kookosöljyä sulana
  • 2 kypsää banaania muussattuna
  • 2 rkl sitruunamehua tai omenaviinietikkaa
  • kourallinen rouhittuja marcona-manteleita sekä rouhittua kaakaomassaa/tummaa suklaata (voi jättää poiskin)

Laita uuni lämpenemään 175-asteeseen. Sekoita keskenään kuivat aineet. Lämmitä mantelimaito ja lisää siihen kookosöljy niin, että öljy sulaa. Sekoita maito-öljy -seokseen loput kosteat aineet. Yhdistä seokset ja kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun leipävuokaan. Paista 35-40 minuuttia. Jäähdytä kymmenisen minuuttia ennen leikkaamista.

Resepti ja kuva: Anni Salminen / Cocovin keittiö