Nuorten masennus

Nuoret
masennus
ruokavalio
D-vitamiini
suolisto
uni
liikunta

Elämä pikakaistalla vaikuttaa kaikenikäisiin ihmisiin niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Masennus on maailmanlaajuisesti yksi yleisimpiä mielenterveyteen liittyviä ongelmia. Valitettavasti se on melko yleinen ongelma myös lasten ja teini-ikäisten keskuudessa.

Vanhempien paineet ja kiireet vaikuttavat monesti lapsiin enemmän kuin oletammekaan. Lasta ei aina kuunnella, silloin kuin hän tarvitsisi. Kojeet ja älypuhelimet ovat usein ainut läsnä oleva seuralainen. Myöskään lapset eivät voi karttaa stressiä ja paineita koulu-, kaveri- ja harrastusmaailmassa. Merkittävä tekijä on myös ravinto. Kaikenikäisten lasten tulee saada päivittäin terveellistä ravintoa jokaisella ateriallaan.

Ongelman taustatekijöitä

Masennus ei ole ainoastaan aivojen kemiallinen epätasapainotila, kuten on aiemmin uskottu. Koska ihminen on kokonaisvaltainen yksilö, monet tekijät vaikuttavat hänen hyvinvointiinsa, joko negatiivisesti tai positiivisesti. Masennus on yksi yleisimpiä aivojen sairauksia, joka ei valitse ikää eikä sukupuolta. Se on maailman terveysjärjestön mukaan yksi johtavia terveysongelmia, joka pahimmillaan voi johtaa itsemurhaan. Huolestuttava määrä itsemurhista tapahtuukin 15-29-vuotiaiden ikäluokassa. 

Tutkijat ovat todenneet länsimaisen elämäntyylin olevan yksi merkittävä tekijä ongelman taustalla. Lasten ja nuorten vanhemmat eivät aina kykene olemaan läsnä tarpeeksi heidän elämässään. Tuki, turva ja esimerkki ovat tärkeitä kaikille kasvaville ja kehittyville lapsille ja nuorille, etenkin maailmassa, joka on ajoittain hyvinkin julma ja hämmentävä.

Elektroniikka korvaa liian usein ihmiskontaktin ja luo sen myötä mielikuvia, joilla ei ole mitään tekemistä todellisen elämän kanssa. Niin ikään, elektronisilla laitteilla on myös suora negatiivinen vaikutus aivoihin.

Nuorilta puuttuvat usein myös kanavat, joiden kautta purkaa huonoa oloa, epävarmuutta sekä heikon itsetunnon aiheuttamia paineita. Lisäaineita sisältävä, prosessoitu ruoka, virvoitusjuomat, karkit, jopa liiallinen alkoholi sekä huumeet vaurioittavat paitsi aivoja, myös ruoansulatuskanavaa. Tällä on suora vaikutus myös aivojen terveyteen. Lisäksi muut kehon elimet vaurioituvat ja ajan myötä johtavat erilaisiin terveysongelmiin ja vakaviin sairauksiin. 

Ympäristömyrkyt lisäävät elimistön myrkyttyneisyyttä entisestään. Olemme alttiita paitsi ruoassa oleville lisä-, väri- ja säilöntäaineille, myös esimerkiksi elektroniikalle, kosmetiikan sekä kodin jokapäiväisten puhdistusaineiden kemiallisille aineille ja muovin sisältämille lukuisille haitallisille aineille.

Huonokuntoinen ruoansulatuskanava on melkein kaikkien asiakkaideni ongelma. Tästä johtuu heidän monet terveyteen liittyvät vaivansa, mukaan luettuna masennus. Suolistobakteerien epätasapainon on todettu vaikuttavan aivoihin haitallisesti. Kehno tai epätasapainoinen bakteerikanta muuttaa aivotoimintaa, joka vaikuttaa mm. oppimiseen, muistiin ja liikkeiden hallintaan sekä masennuksen syntyyn.

D-vitamiinin puutteen on myös todettu olevan taustatekijä masennuksessa. Aivoissa on useissa kohdissa D-vitamiinin reseptoreita eli ns. ”kiinnityskohtia”. Niitä löytyy mm. alueilta, joilla on yhteys masennuksen syntyyn. D-vitamiinin uskotaan lisäävän aivojen serotoniinin määrää. Serotoniini on hermoston välittäjäaine, joka on vastuussa mm. mielialan tasapainosta ja hyvästä yöunesta.

On myös todettu, että piilevät tulehdukset ja Lymen tauti / borrelioosi voivat olla masennuksen taustatekijöitä. Valitettavan usein borrelioosi-bakteerin kantaja on tietämättään äiti. Oireet ilmenevät lapsella mm. oppimisvaikeuksina, yliaktiivisuutena ja masennuksena.

Estä ja hoida masennusta luonnollisin keinoin

Masennuslääkitys on tyypillinen hoito kaikenikäisille. Olen nähnyt klinikkatyössäni monia nuoria, joilla on lääkitys ilman muita tukitekijöitä. Useat asiakkaani kaikista ikäluokista käyttäisivät mieluummin vaihtoehtoisia keinoja. Useimmiten he ovat onnistuneet erittäin hyvin, kun ruokavalion avulla on korjattu suoliston ongelmat ja niin ikään varmistettu kehon ja aivojen monipuolinen ravinnon saanti.

Ruokavalio

Ensimmäinen tehtävä on puhdistaa ruokavalio kaikesta pika- ja roskaruoasta sekä virvoitusjuomista ja karkeista. Ne kaikki sisältävät runsaasti sokereita muodossa tai toisessa. Myös keinotekoiset sokerin korvikkeet ovat epäterveellisiä. Niillä on hyvin negatiivinen vaikutus aivojen toimintaan, johtaen mielialan heittelyihin, verensokerin ja insuliinin epätasapainoon ja edelleen metaboliseen oireyhtymään. Tästä voi olla vain lyhyt matka tyypin II diabetekseen. Masennus on yksi diabeteksen oheisongelmia, monesti se ilmenee jo kauan ennen diabeteksen diagnoosia. Tyypin II diabetesta voi esiintyä jopa lapsilla ja nuorilla.

Toinen tehtävä on lisätä ruokavalioon runsaasti tuoreita vihanneksia, hedelmiä ja marjoja.  Kaura ja kvinoa ovat hyviä vaihtoehtoja viljatuotteista. Hyviä proteiinin lähteitä, josta saa aminohappoja kehon rakennusaineiksi ovat mm. tuore liha, kana, kananmunat ja kala. Terveelliset, luonnolliset rasvat, kuten neitsytoliiviöljy, kalarasvat, tuoreen lihan rasvat, pähkinät ja siemenet, avokado, kookosöljy ja MCT-öljy kuuluvat tasapainoiseen ruokavalioon. 

On muistettava, että aivot ovat enimmäkseen rasvaa ja myös sen vuoksi on tärkeää antaa aivoille terveellisiä rasvoja. Myös koko keho tarvitsee niitä lukemattomiin toimintoihinsa terveyden tukemiseksi. Valitse aina kuin mahdollista luomutuotteita, tai ainakin paikallisia tuotteita.

Varmista D-vitamiinin saanti ympäri vuoden. Rasvainen kala ja kalaöljy ovat hyviä lähteitä, mutta eivät välttämättä takaa tarpeeksi D-vitamiinia jokaiseen vuodenaikaan. Pohjoisella pallonpuoliskolla asuvien kannattaa käyttää hyvää D-vitamiinivalmistetta ympäri vuoden. Veren D-vitamiinimittauksia voi tehdä ajoittain, varmistuakseen, että kehossa on tarvittava määrä D-vitamiinia.

Suolistobakteereista tulee huolehtia, sillä suoliston terveys on koko kehon ja mielen yksi tärkeimmistä kulmakivistä. Varmista, että ruokavalio sisältää runsaasti kuitua vihanneksista, hedelmistä ja marjoista. Niin ikään kaura sisältää erinomaista kuitua, kuten myös siemenet, pähkinät ja palkokasvit.

Hapatettu ruoka, kuten kefiiri, luonnonjogurtti, hapankaali ja muut hapanvihannekset tukevat suolistobakteerien tasapainoa ja auttavat lisäämään bakteerikantaa. Joskus voi olla tarpeen ottaa hyvä maitohappobakteerivalmiste ravintolisänä, jossa on hyvä ja laaja koostumus bakteereja, varsinkin jos on ollut antibiootti- tai tulehduskipulääkekuurilla.

Vähennä haittatekijöitä

Yleiset henkilökohtaiseen hygieniaan kuuluvat tuotteet, kuten hammastahnat, saippuat, suihkugeelit, kosmeettiset aineet ja kodin puhdistusaineet muodostavat ison, haitallisia aineita sisältävän joukon. Näitä voi tuote tuotteelta vaihtaa luonnollisempiin vaihtoehtoihin.

Elektronisten laitteiden käytön rajoittaminen on tärkeää, ainakin pienillä lapsilla. Raitis ilma ja fyysinen toiminta ovat hyväksi koko perheelle! Käytä mahdollisimman vähän lääkkeitä, varsinkin reseptivapaita. Usein päänsäryn syynä voi olla nesteen puute, eikä suinkaan särkylääkkeen puute! Harkitse myös muita vaihtoehtoja, ennen kuin valitset antibioottikuurin, se tuhoaa hyvää bakteerikantaa suolistossa.

Uni

Kaikille hyvä unenlaatu on ehdoton kokonaisvaltaisen terveyden tukija. Unihygienia perustuu paitsi puhtauteen, hyvään raittiiseen ilmaan, rauhaan ja pimeyteen, ilman elektronisia laitteita. Monet nuoret ja lapset nukkuvat laitteiden ympäröimänä. Tällöin yöuni kärsii, eikä lapsi tai nuori saa riittävästi rakentavaa yöunta. 

Säännöllinen liikunta

Kehomme on luotu liikkumaan, ei ainoastaan kehon hyödyksi vaan myös aivojen hyväksi. Liikunta onkin yksi parhaista masennuslääkkeistä. Liikunnan kautta voi tavata samanhenkisiä kavereita, sillä terve sosiaalisuus ja todelliset ihmiskontaktit tukevat aivojen terveyttä ja auttavat estämään masennuksen syntyä.

Uuden koulu- ja opiskeluvuoden alku voi olla hyvä aika tehdä elämäntaparemonttia ja katsoa lukuvuoden päätyttyä, miten terveelliset elämäntavat vaikuttivat opiskelussa menestykseen, jaksamiseen sekä mielialaan.